Joulukaktus hoito

Joulukaktus hoito-ohjeet

Nimi: Joulukaktus – Schlumbergera x buckleyi
Heimo: Kaktuskasvit

Joulukaktuksella on kauniit ja riippuvat pienet kukat. Suosituin kukkien väri on punainen, mutta joulukaktusta on saatavana myös valkoisin, keltaisin ja oranssein kukin kukkivana. Joulukaktus sopii erinomaisesti niin ruukkuun kuin amppeliin. Joulukaktuksella on hammaslaitaiset lehtimäiset varret, joiden päihin kukat kehittyvät.

Joulukaktus on lyhyen päivän kasvi, joten kukkiakseen se vaatii syksyllä vähemmän kuin 12 h valoa yhden kuukauden ajan. Joulukaktus kukkii syksyn tai talven aikana, yleensä vuoden pimeimpään aikaan. Kukinnan jälkeen helmi-maaliskuussa joulukaktus viettää mielellään lepokauden, jolloin sitä kastellaan erittäin niukasti. Kun keväällä uudet versot alkavat kasvamaan, aloita normaali kastelu ja ravinteiden lisääminen. Samalla kaktus voidaan istuttaa uudelleen. Joulukaktus viettää mielellään toisen lepokauden heinä-elokuussa, jolloin vain niukasti vettä eikä ravinteita. Jos lehdet alkavat rypistymään, on vettä annettu hieman liian vähän.

Joulukaktus ei välttämättä kuki jos voi liian hyvin. Tarvittaessa kaktusta voi hieman kituuttaa laiminlyömällä sen hoitoa kesän aikana, esimerkiksi antamalla kuivahtaa normaalia enemmän. Joulukaktus voi kukkia jopa useamman kerran vuodessa. Myös kesällä kaktuksen ulosvieminen edesauttaa kukintaa. Kasvi tulee siirtää takaisin sisään ennen yöpakkasia.

Joulukaktus on kukinnan aikaan herkkä siirtämiselle ja voi parhaiten sijoitettuna aina samansuuntaisesti aurinkoon päin. Jos ruukkua käännetään, voi joulukaktus alkaa tiputtamaan nuppuja. Samoin liian kylmä ilma, veto sekä liikakastelu aiheuttavat nuppujen varisemista.

Joulukaktuksen kasvualustana toimii parhaiten ilmava ja vettä läpäisevä happamahko multa. Joulukaktus kasvaa noin 35 – 45 cm korkeuteen.


Kuva: Iloa silmälle

Lukijavinkki: ”Minun joulukaktukseni kukkii joka vuosi kaksi kertaa. Enkä oikeastaan sen kummemmmin hoida. Alkukesästä vien kaktuksen ulos lasitetulle parveekkeelle amppeliin. On siellä osittain isojen puiden varjossa eli hajavalossa. Kukinnan alettua lannoitan kukkivienviherkasvien lannoitteella kasteluvedessä. Noin kerran viikossa riippuen lämmöstä. Helteellä useammin. Joskus laitan keväällä ravinnepuikkoja multaan. Voi myöskin viedä pihalle puun alle kesäksi. Syksyllä elo – syyskuussa ennen kylmää nostan kaktuksen sisälle. Eikä mene kauaa, kun jo lämpimässä tekee uudet kukat. Lannoitan taas kasteluvedessä. Mullan vaihdan harvemmin.”
– Iloa silmälle

Joulukaktuksen hoito

Kasvienhoito - Kastelu Kastelu
Kastele joulukaktus kukinnan aikana säännöllisesti ja anna mullan kuivahtaa kastelujen välillä. Liikakastelu aiheuttaa helposti kasvin mätänemisen. Joulukaktus viihtyy lievästi happamassa kasvualustassa, joten kastele pehmeällä vedellä. Älä käytä altakasteluruukkua, joka voi estää kasvin kukkimisen.
Kasvienhoito - Ravinteet Lannoitus
Anna kaliumpitoista ravinnetta noin kerran kuussa kavu-ja kukinnan aikaan. Älä anna lannoitetta lepokausina.
Kasvienhoito - Valontarve Valon tarve ja lämpötila
Nauttii varsinkin talvella kirkkaasta valosta. Älä sijoita kesällä suoraan auringon paahteeseen. Viihtyy parhaiten 18-25 °C asteessa. Kukinta kestää pidempään, mikäli kasvi viileässä.
Kasvienhoito - Kukinta Kukinta ja uudelleenkukitus
Joulukaktus kukkii syksyn-talven aikana, yleensä vuoden pimeimpään aikaan. Joulukaktus on lyhyen päivän kasvi, joten se vaatii syksyllä yhtäjaksoisen noin kuukauden pituisen ”pimeän” kauden kukkiakseen. Tällöin joulukaktus saa saada valoa enintään 10-12 tuntia vuorokaudessa. Jos joulukaktus majailee huonevalon tai kasvivalon alla, täytyy se peittää tai siirtää pimeään paikkaan. Pienikin valomäärä saattaa häiritä joulukaktuksen nuppujen kehittymistä, joten pidä kasvi mielellään jopa himmeältä valolta suojattuna ja pilkkopimeässä. Nuppuja pitäisi alkaa muodostumaan muutaman viikon päästä pimeään kauteen siirtymisen jälkeen.Jos joulukaktus voi ”liian hyvin”, ei se välttämättä kuki. Kesän aikana voi kaktusta hieman laiminlyödä antamalla kuivahtaa normaalia enemmän. Kasvin voi siirtää kesäksi ulos ja noutaa takaisin sisään ennen yöpakkasia. Kylmä jakso syksyn viileydessä edesauttaa joulukaktuksen kukintaa.
Kasvienhoito - lisääminen Lisääminen
Lisätään kahden tai kolmen nivelen pituisesta varsipistokkaasta keväällä.
Kasvienhoitovinkit Vinkkejä
Istuta uuteen ruukkuun joka toinen vuosi. Ruukun olisi hyvä olla salaojitettu ja mullan ilmavaa ettei vesi jää seisomaan ja kasvi mätäne. Kasvia voidaan leikata/katkoa tiiviimmän kasvun saamiseksi.

Joulukaktus hoitovinkit lukijoiltamme

”Joulukaktus (Schlumbergera x buckleyi) lehdet roikkuvat alaspäin ja niiden reunat ovat sakarattomammat. Kukat symmetriset. Marraskuun kaktus (Schlumbergera truncatan) lehdet lehdet suuntautuvat enemmän ylöspäin ja kukat ovat epäsymmetriset. Pääsiäis ja helluntai kaktuksen lehdet piparkakkumaiset.”
– nimetön


Lukijamme tarvitsevat apua Joulukaktuksen hoidossa!

”Hyvin pieni joulukaktus itsellä syksyllä aivan kuivahti ja luulin, että nyt se kuoli. Oli silloin lasipurkissa ja purkki alkoi olla täynnä juuria eikä oikeastaan multaa ollenkaan,  mistä saisi ravinteita. Kastelin satunnaisesti ja ehti kuivua aina välissa aivan kunnolla (osittain huonon huolenpidon vuoksi). Yhtäkkiä huomasin että oli tullut nuppuja! Yllätyin täysin, mutta täältä lukiessa huomaan tehneeni vahingossa oikeita ns.hoitopäätöksiä! Vaihdoin kyllä uuteen isompaan purkkiin ja jospa kukkisi taas joskus uusiksi! :)”
– Ainutkasvini

”Joulukaktukseni on muuten ihana, mutta nuput ehtivät aina tippua. Muutenkin nyt n. 10v jälkeen on vain satunnainen kerta kun jonkun nupun tehnyt! Aion vaihtaa ruukun, kasvumullan laadun ja hankkia jotain ravinnetta. En ole siirellyt ja annan lepokausia, eikä ole mädännyt liikakastelun vuoksi!”
– MimS

Onko joulukaktuksesi luonnonvalossa vai tarjoatko sille keinovaloa? Valon määrä ja sen sykli ovat joulukaktuksen kukinnan kannalta tärkeitä. Lukijamme myös varmasti antavat omat vinkkinsä :)
– OmaKoti

”Vien keväällä kaktukset parvekkeelle, asetan ne alas jotteivät saa paljoakaan valoa. Kastelen jos muistan. Kun syksyllä yöpakkaset alkaa niin kas kaktukseni on nuppuja tulvillaan, kuten nytkin marraskuussa. Asuessani ennen omakotitalossa heitin kasvit ulos suuren koivun alle, kastelunkin hoiti luonto miltei yksin, ja huomasin niiden nauttivan olotilastaan. Nuppuja täynnä syksyllä!”
– Helka50

”Ensimmäistä kertaa monen vuoden jälkeen joulukaktukseni kukkii kunnolla. Ennen oli vain yksittäisiä kukkia, mutta nyt on hieno. Muutokset mitä tein: vaihdoin mullan, nyt on altakasteluruukussa. Ollut ulkona koko kesän, toin sisään kun yöt kylmeni ja ollut keittiön pöydällä sen jälkeen. Ollut suhteellisen vähäisessä valossa syksyn ajan ja nyt täynnä kukkia!! Ihana ja ensimmäinen onnistuminen minulle!! Huomasin että valon määrä, ulkoilma ja sisäkausi sekä mullanvaihto olivat avaintekijät.”
– Mariano

Hienoa, että sait joulukaktuksesi kukoistamaan. Kiitoksia kuvasta, joulukaktuksesi näyttää upealta ja hyvinvoivalta :)
– OmaKoti


Oma Joulukaktus hoitovinkkisi!

Kerro meille miten olet saanut omat kukkasi kukoistamaan ja voit olla pelastamassa lukemattomia kukkia kuihtumisen kohtalolta. Lähetä meille kuva kukastasi, niin laitamme sen näytille muidenkin iloksi :)

Katsastamme jokaisen viestin spammien varalle, joten se voi ilmestyä sivuille pienellä viiveellä.