Kuvamuki – Muki omalla kuvalla on varma lahjaidea!
Kuvamuki on hauska ja persoonallinen lahja. Muki omalla kuvalla sopii kaikkeen, juhlaan ja arkeen, miehelle ja naiselle aina lapsesta vaariin. Kuvamukin voi ottaa hauskaksi teemalahjaksi, jolla ilahdutetaan vuosi toisensa jälkeen eri idealla. Kuviin voi painattaa lemmikkieläimen, lempikappaleen sanat, runon, vitsejä… mitä tahansa keksitkään. Muki on hyödyllinen tuote ja se tulee aina käyttöön. Siitä voidaan nauttia niin kahvit kuin mehut, joten jokaisella on sille tarvetta. Hauskinta on, että voit nauttia juomasi mukista, joka on tehty juuri Sinua varten.
Valokuvamuki on lahjana niin edullinen, että sen voi hankkia extralahjaksi tai pienempäänkin juhlaan. Sillä voi muistaa nimipäivänä tai antaa vaikka piristykseksi ilman erityistä syytä. Kuinka hauskaa onkaan saapua aamiaispöytään kun uudenkarhea kuvamuki odottaa maukkaalla kahvilla täytettynä :) Lahjaideana lyömätön ja sopii myös ihmiselle jolla on jo ”kaikkea”.
Ideana kuvamuki ei jää yhden kerran ihmeeksi, vaan voit tehdä oman hauskan kokoelman. Muki omalla kuvalla on päivittäin käytettävä esine, joten se ei jää kaapin perälle pölyyntymään ja kuvamukin lahjana saanut jää varmasti odottamaan kädet syyhyten seuraavienkin antamiesi lahjapakettien avaamista.
Kuvamukiin voi liittää helposti tekstiä ja kuvia, joten vaihtoehdot ovat rajattomat. Mukiin voi painattaa esimerkiksi runon, laulun sanat tai elämän viisauden… kenties kuvan lemmikistä tai perhepotretin. Antoisinta lahjan antajalle on keksiä mahdollisimman muistorikas tai hauska kuva, joka koskettaa lahjan saajaa henkilökohtaisesti, tai vaikka huumorin tasolla. Lahja voi liittyä toki myös vaikka harrastukseen tai mielenkiinnon kohteeseen. Lintubongarille upea kotka, astrologille tähtikartta, autoja harrastavalle kuva superautosta jne. Jokaisella meistä on jotain, jonka haluaisimme ikuistettavan ja muisteltavan kahvikupposen ääressä. Valokuvamuki on lahjana niin edullinen, että sen voi hankkia puolitutullekin, mutta kuitenkin niin omaperäinen ja hauska että lahjan saaja tuntee itsensä huomatuksi.
Valokuvamuki omalla painatuksella on henkilökohtaisesti koskettava lahja jokapäiväiseen käyttöön.
Klikkaa logoa päästäksesi suoraan suunnittelemaan kuvamukia :)
Kuvamukeja on erilaisia, lahjaideoita siis moneksi
Taikamuki
Mistä saa: Smartphoto ja YourSurprise
Taikamuki on yllättävä lahjaidea. Kun taikamukiin kaataa kuumaa juomaa, ilmestyy kuva näkyviin. Taikamuki on useimmiten väriltään musta, joka lämmetessään vaalenee ja tuo kuvan esille. Taikamukit ovat normaalimukeja hieman kalliimpia, mutta ovat kyllä hintansa arvoisia yllätysmomenttinsa ansiosta.
Taikamukia valittaessa, kannattaa huomioida, että kaikki taikamukit eivät välttämättä kestä astianpesukonetta tai mikroaaltouunia.
Matkamuki / termosmuki
Mistä saa: Smartphoto ja YourSurprise
Tästä astetta käytännöllisempi persoonallinen muki lahjaksi. Matkamuki, eli termosmuki lämmittää mieltä ja pitää juoman lämpimänä. Kahvia, teetä tai kaakaota työmatkoille, autoreissulle tai vaikka piknikille. Lämpimän juoman lisäksi on vain plussaa, että juoman voi nauttia personoidusta termoksesta.
Glitterimuki
Mistä saa: Smartphoto
Nimensä mukaisesti glittermuki loistaa glitteripinnoitteella. Mukia on saatavilla kullan tai hopean glitterin peittämänä. Glitterimukiin ei saa valokuvaa, mutta erilaisia teemoja löytyy joulusta äitienpäivään. Pienen graafisen elementin lisäksi mukiin voi lisätä omaa tekstiä.
Huom. glitterimuki ei kestä asianpesukonetta, mikroaaltouunia tai pakastinta.
Emalimuki
Mistä saa: Smartphoto ja YourSurprise
Emalimukissa on retron tuntua. Se on näyttävä sekä kestävä ja sopii erinomaisesti niin lapsen kuin aikuisen lahjapakettiin.
Emalimuki on läpinäkymätöntä lasia, joka sulatettuna ja jäähdytettynä kiinnittyy jämäkästi metallipintaan. Emalointi on kova ja kestävä. Emali on siitä suosittua, ettei siitä irtoa hiukkasia, joita voisi irrota esim. metallisesta mukista, mikäli sitä raaputtaa lusikka. Emalimuki on kestävämpää kuin vaikka posliinimuki
Huom. emalimukille suositellaan käsinpesua. Ei mikroon tai uuniin.
Kuvamuki yrityksen logolla
Kuvamuki yrityksen logolla tai kuvalla sopii myös yrityksille. Kuvamuki tuo miellyttävää näkyvyyttä yritykselle ja on esimerkiksi hauska kiitoksen osoitus hyvälle työntekijälle. Kestitä työntekijöitäsi vuoden päätteeksi tarjoamalla glögit brändätyistä mukeista tai palkitse ahkera työntekijä ”Kuukauden duunari” -mukilla.
OmaKoti.fi on kokeillut useampaakin kuvamuki-palvelua
Omakoti on testannut vuosien varrella useampaakin kuvapalvelua. Kuvamukien suunnittelu on ollut helppoa kaikissa palveluissa. Nykyaikaisilla, selainpohjaisilla mukin suunnitteluohjelmilla suunnittelu onnistuu aloittelevaltakin. Mukin suunnittelu aloitetaan tyypillisimmillään ensin valitsemalla mukin koko ja tyyppi. Tämän jälkeen valitaan mukin malli/sommittelu valmiista pohjista tai suunnitellaan kokonaan tyhjästä mukista. Sommittelussa voi olla esim. pyöreä kuva, useita kuvia, kuviointia ja valmista tekstipohjaa. Pohjia voi olla eri juhlapäiviin sopivia, esim. jouluun, ystävänpäivään, pääsiäiseen jne.
Kuvan muki ja teema on valittu, on aika liittää oma kuva tai kuvat sekä tekstit. Kuvia voi, oikeastaan palvelusta riippumatta, skaalaamaan, kääntämään, säätämään kirkkautta, sekä värisuodattaa (kuten mustavalkoinen tai seepia). Tekstiin pystyy valitsemaan kirjasimen, säätää kokoa, kääntämään, asettamaan värin jne.