Kahvia netistä tilaamalla suoraan kotiin

Tilaa kahvia netistä kahviin erikoistuneesta kahvikaupasta

… tiedät saavasi kupposen aromirikasta ja laadukasta kahvia.

Omaa kahvimaailmaa voi helposti laajentaa kotisohvasta käsin tilaamalla kahvia netistä suoraan nettikahvikaupasta. Kahviin erikoistuneita kahvikauppoja ei löydy joka kylästä, mutta onneksi nettiin pääsee ostoksille vaikka kännykällä. Kahvikokemuksen ei tarvitse siis jäädä perus elintarvikekaupan kahvivalikoimaan. Nettikaupasta on myös huomattavasti helpompaa lukea tietoa eri kahvilaaduista, aromeista ja makuprofiileista.

Kahvilaaduissa on huikeita eroja ja yllättävän harva, vaikka olisi vannoutunut kahvin nautiskelija, on muutamia kauppahyllyn kahvimerkkejä pidemmälle laajentanut omaa kahvinautintoaan. Elintarvikekaupoissa myytävä kahvi on usein jopa 10-15 eri kahvilaadun sekoitus, joten voi olla ettet ikinä ole maistanut yhden kahvinlaadun hätkähdyttävää elämystä.

Suomessa juodaan kahvia enemmän henkilöä kohden kuin missään muualla maailmassa. Suomalaisista jopa yli 85% nauttiia tuota tummaa aromikasta piristävää seurustelujuomaa. Keskimäärin kulutus on noin kymmenen kiloa per henkilö vuodessa.

Omakoti.fi päätti tilata kahvia netistä ja testata miltä kahvi oikeasti maistuu. Kahvin verkkokauppoja oli tarjolla useampi, joita kävimme kurkkaamassa. Olemme nyt tilanneet kahveja Kahvikaverista, Cremasta ja Slurp -kahvikaupoista.

Jokainen kauppa tarjoaa hieman erilaisia kahveja ja kahvivalikoiman jatkuvasti karttuessa, on melkein todettava ettei kahvilaadut maistelemalla lopu. Tämä on tietenkin hyvä asian näin meitä kahvin ystäviä ajatellen :)

Kahvikaveri

Kahvikaveri on uusi tuttavuus Suomessa. Kahvikaveri on saanut alkunsa aidosta intohimosta kahviin. Kurkkasimme kahvikaverin kahvivalikoimaan ja se näytti mielenkiintoiselta. Löytyi monen monta kahvilaatua, jota emme aikaisemmin ole päässeet kokeilemaan ja tilasimmekin näistä otannan.

Kahvikaverilla on mittava asiantuntemus kahvilajeista, koneista ja muusta aiheeseen liittyvästä.

  • Kahvikaveri on Suomen suurin kahvikoneisiin erikoistunut myymälä ja verkkokauppa.
  • Tuotevalikoimassa on yli 200 kahvikonetta ja 50 kahvilaatua.
  • Suurien määrien vuoksi hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset.

Kahvikaverilla pystyt valinnoillasi kompensoimaan ilmastopäästöjä. Kahvikaverilla on jatkuvasti kasvava eko-merkittyjen tuotteiden valikoima ja he tähtäävät vahvasti kahvintuotannon läpinäkyvyyteen.

OMAKODIN ARVIO KAHVIKAVERISTA

Monipuolinen valikoima kahvia. Kahveissa selkeästi ilmoitettu ominaisuudet, kuten paahtoaste ja alue, mistä kahvi on kotoisin. Lisäksi kahvin aromit/makuvivahteet on heti nähtävillä.

Käyttäjäarvostelut antavat monipuolisemman kuvan kahveista kuin vain kaupan oma kuvaus.

Kahvien toimitus oli nopeaa, tilausta seuraavana päivänä toimituksessa ja kahden päivän päästä noudettavissa.

Crema, kahvin verkkokauppa on palvellut kahvin ystäviä jo vuodesta 2007. Crema tituleeraa itseään Suomen monipuolisimmaksi kahvin erikoiskaupaksi, eikä syyttä. Laajasta kahvivalikoimasta löytyy kahveja jotka sopivat kaikille valmistusmenetelmille ja makunystyröille.

OMAKODIN ARVIO CREMA -KAHVIKAUPASTA

Creman kahvivalikoima on vakuuttava. Pidimme tuotteista löytyvästä  Makuprofiili-osiosta, josta näkee helposti ja visuaalisesti kahvin makeuden, hapokkuuden, karvauden ja hedelmäisyyden.

Cremassa voi monia kahveja tilata niin papuina kuin eri asteiseksi jauhettuina (suodatin, pressopannu, mokkapannu, espresso ja aeropress).

Cremalla on Suomessa kattava käyttäjäryhmä ja kahveja on arvosteltu paljon, joka antaa kivasti lisätietoa kahvista.

Slurp on vuonna 2014 perustettu kahvikauppa, jonka tavoitteena on mullistaa maailman kahvikulutus herkullisempaan ja kestävämpään suuntaan. Slurp tarjoaa yhteistyössä pienpaahtimoiden kanssa herkullisia ja kestävästi tuotettuja laatukahveja. Slurpin slogan on ”Yhdessä muutamme maailmaa paremmaksi kuppi kerrallaan.”

OMAKODIN ARVIO SLURP -KAHVIKAUPASTA

SLURP toimii yhteistyössä yli 20 suomalaisen pienpaahtimon kanssa, joissa kahvi paahdetaan käsityönä suoraan kahvin tilaajalle. SLURP -kahvikaupasta voit tilata kahvia kotiin yllätyksellisenä kestotilauksena. Täytät makumieltymykset, jonka perusteella sinulle valitaan sopivat kahvit. Sitten valitset tilauksen koon ja toimitusvälin.

Kahveja on saatavilla monin eri jauhatuksin: Pavut, pannu, presso, perkolaattori, chemex, suodatin, pour over, mokkapannu, aeropress, espresso.

Huomio useamman kahvilaadun tilaajalle: koska kahvi toimitetaan suoraan tuoreena asiakkaalle, ei kahvilla ole ns. keskusvarastoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kahvit toimitetaan omina paketteinaan suoraan paahtimolta. Tämä on erinomainen uutinen varmasti tuoreutta vaalivalle, mutta pieni miinus tästä koituville postituskuluille.

Testasimme erikoiskahvit Crema -nettikaupasta

Kahvin makuprofiili Crema
Kahvin makuprofiili Crema-kahvikaupassa

Cremassa miellytti helppo selailukokemus ja erityisesti pidimme jokaisen kahvin kohdalla löytyneestä selkeästä ja visuaalisesti toteutetusta makuprofiilista. Makuprofiilissa kuvataan tarkasti kahvin aromit/maut ja annetaan selkeänä graafina tietoa kahvista, joka on helposti verrattavissa eri kahvilaatujen välillä. Makuprofiilista näet kertavilkaisulla mm. selville kahvin makeuden, hapokkuuden, karvauden ja hedelmäisyyden, eli vaikka et olisikaan kahviekspertti, voit löytää kahvin speksejä vertaamalla oman lempikahvisi. Lisäksi sivuilta löytyy muiden asiakkaiden kommentteja ja kokemuksia eri kahvilaaduista.

Tilasimme alkuun kolmea eri kahvilaatua. Koska joukossamme ei ollut lainkaan syvällisemmin kahvin maailmaan perehtyneitä, päätimme valita ensimmäiset kokeilut Creman omista tuotteista TOP 10 osiosta. Otimme kuitenkin toisistaan poikkeavia makuja, jotta saisimme paremman käsityksen miltä mikäkin makuprofiili oikeasti maistuu.

Ensimmäiseen testiin otimme kaikki suodatinkahvina, koska käytössä ei ollut laadukasta espressokeitintä, kuten harvalla muutenkaan. Useimmista kahvilaaduista (ainakin Creman omista) oli saatavana monia jauhatusvaihtoehtoja: papu, suodatin, pressopannu, mokkapannu, espresso, aeropress. Muista ostaessasi valita omiin tarkoituksiisi oikea.

Kahvien hinnat olivat hieman toista kuin on elintarvikekauppojen peruskahvivalikoimassa tottunut. Hintalappu oli moninkertainen (noin 20-40€ /kg), mutta hyvän kahvin ystävällä tai esimerkiksi lahjaideana hinta on juuri sopiva. Kahvissa hinta kulkee melko hyvin käsi kädessä laadun suhteen, tai ainakin niin päin, että hyvää ei saa halvalla.

Kahvi lähetettiin heti tilauspäivänä ja saapui pakettiautomaattiin parissa päivässä. Kahvin tilaus Crema -nettikaupasta oli kokonaisuudessaan helppoa ja nopeaa.

Ensimmäiseen kokeiluun tilatut kahvit:

  1. Crema House Blend
  2. Crema Royalty Blend
  3. Crema India Monsooned
  4. Vertailukohde: lähimarketin Kultakatriina luomu -kahvia

Malttamattomina avasimme paketit ja annoimme hajuaistin nautiskella. Tuoksu oli huumaava ja kahvien ystävillä alkoi jo kahvihammasta kolottamaan, joten kahvipannu kuumaksi…

Maistelu tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin sellaisenaan, ilman makeutusta tai maitoa. Toisella kierroksella kahvi sai pehmeän maitovaahdon.

  1. Cream House Blend on täyteläinen, ei lainkaan vetinen tai kitkerä. Maistui maitokahvinkin ystäville jopa sellaisenaan, mutta maitovaahdon kera täysi kymppi. Ei tunnistettavaa erikoismakua, joten siksi tosi varma valinta ja suurin osa tykkää.
  2. Crema Royalty Blend -kahvin ensimaku on makea, jälkimaku todella kitkerä. Maitovaahto hieman pehmensi makua, mutta tämä kahvi vaatii karvauteen tottuneita makunystyröitä.
  3. Crema India Monsooned on voimakkaasti paahdettu ja täyteläinen. Hieman karvasta sellaisenaan. Todella erinomainen maitokahviin.
  4. Kultakatriinan luomukahvin maku on hieman kitkerä ja vetinen. Kuitenkin ihan ok edulliseksi peruskahviksi.

Kirkkaaksi voittajaksi sijoittui makutestissämme Crema House Blend. Tämä erikoiskahvi oli niin hyvää, ettei tilaus jää kertaluontoiseksi. Hyvänä kakkosena Crema India Monsooned.

Creman kahvien maut vastasivat todella hyvin kotisivuilla ilmoitettuja makuprofiileja, joten jos on vasta etsimässä omaa kahvimakuaan, kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia. Kun tietää omaan suuhunsa sopivan makuprofiilin, on helppo kaupasta valita samankaltaisia paahtoja ja kahvilaatuja.

Suodatinkahvissa kahvin rasva jää suodatinpaperille, pannukahvissa rasva liukenee veteen ja näin kahviin.

Kahvinälkä kasvoi ja kahvin tilaus netistä tuli vakioksi

Yksi kerta riitti ja olimme koukussa. Kaupan suodatinkahvit saivat jäädä hyllylle ja paatuneinkin kahvin litkijämme siirtyi elegantisti nauttimaan laatukahvista. Halusimme kuitenkin saada irti kahvihetkistämme kaiken mahdollisen ja otimme käyttöömme espressokeittimen, sekä varsinkin Italiassa suositun mutterikeittimen. Kahvin tilasimme tästä eteenpäin kahvipapuina.

Seuraaviin tilauksiin ostoskoriimme tarttuivat mm. seuraavat kahvipavut:

Crema Brazil
Crema Indonesia Java
Crema Espresso 100 % Arabica
Caffé Paskà
Crema French Roast
Crema Espresso
Crema House Blend
MokaSirs Pregiato
MokaSirs Selezione
Holmen Hamburg
Pera Super Crema
Lucaffé Classic

Huonoa kahvia emme näiden joukossa maistaneet. Jokaisen makunystyrät aistivat kahvin hieman eri tavoin, emmekä siksi liian tarkasti ala eri kahvilaatuja kuvaamaan, mutta tässä muutamia otteita huomioistamme.

Crema Espresso: Hyvä peruskahvi, ei kitkerä, puolitäyteläinen. Creman kuvauksessa mainitaan tumma suklaa, mutta tätä emme oikein havainneet.

Caffé Paskà: Tämä nosti usein hilpeyttä ja oli monen huulilla kun udeltiin mitä kahvilaatua seuraavaksi valittaisiin. Paskà on todella täyteläinen, pehmeä eikä lainkaan vetinen maku. Sopivan vahva ominaisaromi, että tunnistaa juovansa tusinasta poikkeavaa särvintä. Voi olla erikoisen makuinen kahvikiintiönsä k-kaupan peruskahvilla täyttävälle, mutta jo hieman kahviin makunystyröitä totuttaneelle mahtava valinta.

Crema French Roast: Täytelähkö, hieman tummasuklainen. Aistittavissa selkeää kitkeryyttä.

Lucaffé Classic: Vahva ja iskevä maku. Jälkijunassa vahvasti maistuva erikoisaromi, jonka kylkiäisenä ponnekas kitkeryys. Tämän kahvin kanssa kannattaa hieman varoa. Varsin erikoinen kahvielämys, josta tykätään tai inhotaan.

Crema Brazil: Tuoksu todella pähkinämäinen ja karamellimainen. Aluksi maisteltaessa myös aromi sen mukainen, mutta makuprofiili tuntuu muuttuvan muutaman hörpyn jälkeen. Kitkeryys alkaa tulemaan selvästi voimakkaammin esille. Hieman vetinen, vaatii muutaman kerran totuttelun, jonka jälkeen tästä alkaa nauttimaan.

Crema Indonesia Java: Hyvinkin pehmeä, melko mieto. Turvallinen valinta Crema Espresson ja House Blendin kylkeen.

Pera Super Crema: Tämä kahvi oli tilaamistamme kahveista ehdottomasti huokein (noin puolet keskivertoa tilaamaamme kahvia edullisempi). Halusimme vertailukohdetta. Olimme suhteellisen pettyneesti tämän hintaluokan kahveja jo käsitavarakaupasta ostaneet. Pera oli kuitenkin yllättävän hyvä ja varsinkin maitovaahtokahvina hyvinkin toimiva.

Kahvikauppa netissä on kahvista nauttivan ilo

Kahvin paahtaminen – vaaleasta tummaan

Perus kahvisieppo ei kahviaromista välttämättä muuta ymmärrä kuin paahdon tummuuden. Paahdolla on keskeinen merkitys kahviin muodostuvaan maku- ja tuoksuprofiiliin. Paahtaminen määrittelee miten eri aromit tasapainottuvat. Kahvin paahtaminen on kemiallinen prosessi, jossa hapot, aromit sekä kahvin makuprofiili yleensäkin kehitetään kahvilaatua vastaavalle tasolle. Vaaleassa kahvissa on enemmän happoa kuin tummapaahtoisessa. Vaaleassa paahdossa on myös enemmän erilaisia makuja, kun tummassa ne ovat tasaantuneet pehmeämmäksi kokonaisuudeksi.

Vaalea paahto on ehdoton Suomalaisten suosikki, vaikka viime vuosina tumma paahto on ottanutkin enemmän jalansijaa kahvipakettia ruokakoriin valittaessa. 2000 luvun alussa tumman paahdon valitsi reilusti alle 1% kahvin nauttijoista, kun tällä hetkellä se on jo noin 20%.

Raakakahvin paahtoaika on perinteisillä suomalaisilla kahveilla noin 5-8 minuuttia, tummapaahdossa pidempi. Paahtaminen tehdään yleensä kuumalla ilmalla. Kahvin lämpötila nostetaan kahvilaadusta riippuen aina 180 asteesta 240 asteeseen. Paahdettaessa vihreästä ja sitkeästä raakakahvista saadaan tunnusomaisen ruskeaa ja rakenne muuttuu kosteuden haihtuessa kovan hauraaksi. Paahtoasteet jaetaan vaaleapaahtoon, keskipaahtoon ja tummapaahtoon.

Tiesitkö, että vaaleapaahtoisen kahvin lisääminen vesimäärää kohden ei tee kahvista vahvempaa, ainoastaan kitkerämpää.

Vaalea paahto on hapokasta ja kahvin luontaiset aromit pääsevät esille. Vaalea paahto sopii parhaiten suodatinkahviksi sekä pannukahviksi. Vaaleasta paahdosta liukenee veteen enemmän aineita veteen kuin tummasta paahdosta.

Keskipaahdossa kahvin hapokkuus laskee, mutta makeus lisääntyy. Keskipaahto sopii vaalean paahdon mukaisesti myös suodatin- ja pannukahviksi, mutta myös espressokeittimiin.

Tumma paahto, kuten olettaa saattaa, on happopitoisuudeltaan alhainen. Maku voimistuu, pehmenee ja siitä tulee täyteläisempää. Tummassa paahdossa maistuu usein myös hieman savuista aromia. Tumma paahto sopii erinomaisesti espressoon ja erilaisiin maitokahveihin.

Kahveja on eri jauhatusasteisia, jotka sopivat eri tarkoitukseen. Karkeampi jauhotus sopii esimerkiksi normaaliin suodatinkahviin ja erittäin hieno jauhatus espressokeittimeen. Jauhatusasteet on yleensä merkitty symboleilla kahvipaketteihin.

Säilytä kahvi alkuperäisessä pakkauksessaan valolta ja lämmöltä suojattuna aromien säilyttämiseksi.

Onko kahvi terveellistä vai epäterveellistä?

Ensiksi pitää todeta, että kohtuus kaikessa. Jos kahvia ei ala kittaamaan kymmentä kuppia päivässä, on siinä todettu olevan paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia. 3-4 kuppia päivässä on tämän hetkinen suositus hyvää tuottavien vaikutusten saamiseksi. Kahvi sisältää mm. paljon magnesiumia ja antioksidatiivisia, eli hapettumista estäviä aineita. Vaalea paahto on astetta antioksidantti ja vitamiinirikkaampaa kuin tummapaahto. Kahvin on tutkittu vähentävän riskiä kakkostyypin diabetekseen. Kahvin on todettu ehkäisevän myös sydän- ja verisuonitauteja sekä maksakirroosia. Kahvi parantaa muistia ja vähentää riskiä sairastua joihinkin muistihäiriöihin, Alzheimeriin ja Parkinsonin tautiin.

Itsessään kahvi on siis melko hyvä ja kohtuudella käytettynä terveellinenkin juoma, mutta jos kaadat sokeria ja kermaa jokaiseen kuppiin, niin terveyshyödyt voivat karista ennen pitkään.

Kahvi on hyvin siedetty juoma, vaikkakin vatsaherkkäiset saattavat saada oireita kahvin hapoista. Tällöin kannattaa kokeilla tummempaa paahtoa, jossa happoja on vähemmän. Usein kuullaan kahvin happoja kutsuttavan parkkihapoiksi, näistä ei kuitenkaan kahvin kohdalla ole kyse, vaan hedelmähapoista.

Kahvilla on terveyttä edistäviä vaikutuksia ja sisältää mm. paljon magnesiumia ja antioksidantteja.

Yleistä kahvitietoutta

Miten kahvin kasvukorkeus vaikuttaa kahviin?

Kahvin kasvukorkeudella on merkitystä moneen kahvin ominaisuuteen.
Korkealla kasvaneessa kahvissa on yleensä monivivahteisempi ja makeampi maku kuin alempana kasvaneessa. Pelkästä korkeudesta ei aina ole kyse, vaan ilman on yleensä myös viileämpää korkealla ja kahvin kasvu astetta hitaampaa. Korkeammalla kasvanut kahvipapu on usein kovempi ja tiiviimpi kuin alempana kasvanut. Yleinen sääntö on, että laadukkaaksi ja hyvälaatuiseksi kahviksi mielletään korkeammassa ilmanalassa kasvaneet kahvit (1000-2000 m).

Vinkkiosio

Näin teet kestävän maitovaahdon

Jos kotoa ei löydy vesihöyryn voimalla toimivaa maidonvaahdotinta, voi jokakodin maitovaahdon toteuttaa helposti.

Laita mukiin maitoa, hieman vaahtokarkkia ja lämmitä mikrossa. Lämmityksen jälkeen vaahdota maito esimerkiksi kätevällä Ikean maitovaahdottimella. Vaahtokarkki tuo makeutta todella hillitysti, mutta tekee maitovaahdosta kestävän ja ilmavan.

Kahvin nettikauppa -maistelu